Työnantajan oikeudelliset keinot ja ratkaisut, kun työntekijän mieli järkkyy
Mielenterveyden häiriöt ovat yleisimpiä syitä sairauspoissaoloille. Mielenterveysongelmia kuitenkin myös salataan paljon. Kuinka niiden kanssa milloinkin olisi parasta toimia?
Miten mielenterveysongelmat voidaan tunnistaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa? Mitkä ovat työnantajan oikeudet ja velvollisuudet? Entä työntekijän?
Kenelle
Webinaari on suunnattu ensisijaisesti esimiehille ja johtajille, niin yksityisellä, julkisella kuin kolmannellakin sektorilla. Koulutus soveltuu mainiosti myös muun muassa henkilöstöhallinnon asiantuntijoille ja työhyvinvoinnin kehittäjille.
Hyöty osallistujalle
Kuinka esimiehen kannattaa toimia epävarmoissa tilanteissa: niin erilaisten diagnoosien ristipaineissa kuin myös vaikkapa silloin, kun työntekijän päivittäinen työkyky on kovin häilyvä? Miten suhtautua, kun työntekijä on välillä poissa ja välillä töissä – vaihtelevin tuloksin? Kuinka on syytä menetellä, kun pehmeimmät keinot eivät enää auta?
Koulutus alkaa
Päivä(t)
:
H(s)
:
Minuutti(a)
:
Second(s)

Katariina Sorvanto
Katariina on innostava ja pidetty, pitkällä esiintymiskokemuksella toimiva kouluttaja. Koulutustehtävien lisäksi hän konsultoi asiakkaitaan työ- ja virkamiesoikeudellisissa kysymyksiä.
Tutustu koulutukseen tarkemmin sen omalla verkkosivulla
Muut viimeisimmät koulutukset
Power BI – eniten kysytyt 2022 (1/2 pv) 8.3.2021
Automatisoi raportointia Power BI:llä! Sinulle, jonka pitää luoda yhteenvetoraportteja omaan ja/tai muiden käyttöön tai harkitset Power BI:n käyttöönottoa.Et tarvitse Power BI:stä ennestään käyttökokemusta, mutta se helpottaa asioiden omaksumista Tässä...