Työnantajan oikeudelliset keinot ja ratkaisut, kun työntekijän mieli järkkyy

Mielenterveyden häiriöt ovat yleisimpiä syitä sairauspoissaoloille. Mielenterveysongelmia kuitenkin myös salataan paljon. Kuinka niiden kanssa milloinkin olisi parasta toimia?

Miten mielenterveysongelmat voidaan tunnistaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa? Mitkä ovat työnantajan oikeudet ja velvollisuudet? Entä työntekijän?


Kenelle

Webinaari on suunnattu ensisijaisesti esimiehille ja johtajille, niin yksityisellä, julkisella kuin kolmannellakin sektorilla. Koulutus soveltuu mainiosti myös muun muassa henkilöstöhallinnon asiantuntijoille ja työhyvinvoinnin kehittäjille.


Hyöty osallistujalle

Kuinka esimiehen kannattaa toimia epävarmoissa tilanteissa: niin erilaisten diagnoosien ristipaineissa kuin myös vaikkapa silloin, kun työntekijän päivittäinen työkyky on kovin häilyvä? Miten suhtautua, kun työntekijä on välillä poissa ja välillä töissä – vaihtelevin tuloksin? Kuinka on syytä menetellä, kun pehmeimmät keinot eivät enää auta?

Koulutus alkaa

Päivä(t)

:

H(s)

:

Minuutti(a)

:

Second(s)

Katariina Sorvanto

Katariina Sorvanto

Katariina Sorvanto, KataKoski Oy. Katariina on lakimies, joka on tutustunut laajasti johtamiseen ja organisaatioiden toimintaan sekä teoriassa että käytännössä – myös itse esimiehenä työskennellen.

Katariina on innostava ja pidetty, pitkällä esiintymiskokemuksella toimiva kouluttaja. Koulutustehtävien lisäksi hän konsultoi asiakkaitaan työ- ja virkamiesoikeudellisissa kysymyksiä.

Tutustu koulutukseen tarkemmin sen omalla verkkosivulla

Muut viimeisimmät koulutukset

Näin teet suuret kaupat Teamsin avulla (90 min) 10.05.2022

Edellinen koulutus TÄYNNÄ! Kouluttajana Mika D. Rubanovitsch, Suomen johtava myyntivalmentaja Ole moderni huippumyyjä! Myynnin uusi aikakausi – keinot ja taktiikat.  Nyt on aika pysähtyä myynnin perusasioiden äärelle.Tunnistatko sinä työnkuvastasi tilanteet, joissa...