Kuinka yksintyöskentelystä tulee myös toisistaan huolehtivaa joukkuepeliä
Lisää kyvykkyyttä vaikealta tuntuvaan yhteistyön parantamisen työpaikalla. Ja siihen, että todella ymmärrät, miten tärkeitä ihmisten ajatukset ovat.
Tuntuuko sinusta?
- Pahoittiko työpaikalla taas joku mielensä ja et oikein ymmärrä miksi?
- Sovittiinko asioita jälleen kerran, eikä saatu muuta aikaan, kuin selän takana puhumista?
- Tuntuuko, että säännöt ei ole samat kaikille ja jostain syystä se hiljaa hyväksytään?
- Tekeekö jokainen vain omaa juttuaan, vaikka niitä yhteisiäkin juttuja olisi huru mykke?
- Tuntuuko, että ihmiset vain kiukuttelevat samoista asioista, vaikka voisivat korjata ne sen sijaan?
Tässä webinaarissa opit taidot, joilla ihmiset kiinnostuvat työpaikan asioista ja yhteisistä tavoitteista aivan uudella tavalla!
Kenelle
Työyhteisön jäsenille, työtä tekeville, tuotannolle, esimiehille, tiiminvetäjille, asiantuntijoille, jotka haluavat kehittää vuorovaikutustaitojaan työn parantamiseksi ja yhteistyön lisäämiseksi työpaikalla ja sen ulkopuolella.
Hyödyt
Tässä webinaarissa saat vinkkejä, ohjeita ja käytännön keinoja vastuullisen työkäyttäytymisen saavuttamiseen.
Työelämän esimerkkien kautta saat oivalluksia, jotka mahdollistavat paremman vuorovaikutuksen ja ilmapiirin, joka vaikuttaa sekä omaan että koko tiimin työhyvinvointiin.
Koulutus alkaa
Päivä(t)
:
H(s)
:
Minuutti(a)
:
Second(s)
Antti Nevalainen
Kouluttajana toimii valmentaja, toimitusjohtaja Antti Nevalainen, Valmento Oy.
Antilla on jo yli 25 vuoden kokemus palveluliiketoiminnasta ja hän on valmentanut ihmisiä menestymään omassa myynti- ja johtamistyössään toistakymmentä vuotta. Taustalla on käytännön menestyksekästä kulttuurin luomista vuosikymmenien varrelta.
Tutustu koulutukseen tarkemmin sen omalla verkkosivulla
Muut viimeisimmät koulutukset
One to one -keskustelut – valmentavan johtamisen tehokas työkalu (1/2 pv) 17.03.2022
Minustako huippuleaderi? Valmentajana saat vietyä helpommin hankkeita ja uusia ideoita läpi, tehostat organisaation toimintaa ja pääset tavoitteisiin. Tässä koulutuksessa ajankohtaisina teemoina ovat mm.– Miten valmennan tiimini huippusuoritukseen?– Miten saan heidät...
Johtamisen aika – haluatko saada enemmän aikaan? (1/2 pv) 07.04.2022
Asiakkuuksien johtamisen askeleet – miten asiakkuudet otetaan haltuun! Asiakkuuksien johtaminen on strateginen tapa johtaa yrityksen asiakaspääomaa. Jatkuvassa muutoksessa olevassa markkinassa menestymisen nopein keino on kaivautua sinne mistä kaikki lähtee;...
Näin teet suuret kaupat Teamsin avulla (90 min) 10.05.2022
Edellinen koulutus TÄYNNÄ! Kouluttajana Mika D. Rubanovitsch, Suomen johtava myyntivalmentaja Ole moderni huippumyyjä! Myynnin uusi aikakausi – keinot ja taktiikat. Nyt on aika pysähtyä myynnin perusasioiden äärelle.Tunnistatko sinä työnkuvastasi tilanteet, joissa...
Rehtiä rekrytointia – juristin vinkit onnistuneisiin henkilövalintoihin (90 min) 31.03.2022 klo 13:00 – 14:30
Palkkaa oikein ja vastuullisesti. Työtehtävät, työntekijän kyvyt ja muut ominaisuudet, palkka, koeaika, määräaika, tasa-arvo, julkisuus, salassapito, yksityisyys… Mitä kaikkea oikeudellisesti huomioitavaa ja velvoittavaakin rekrytointeihin liittyy? Entä missä ja...
Pahan mielen sairauslomat – mikä neuvoksi? (90 min) 05.04.2022 klo 13:00 – 14:30
Miten vähentää pahan mielen sairauslomia? Opi ennakoimaan ja reagoimaan! Sairauslomaa esimerkiksi työpaikalla käydyn tiukan keskustelun jälkeen? Kuinka toimia, kun työntekijä ei ole työhaluinen – ja pyrkii kaikin keinoin “saikuttamaan”? Kenelle Webinaari on suunnattu...