Varoituksen merkitys työntekijälle, työnantajalle ja koko työyhteisölle
Työntekijän varoittaminen on yleensä epämiellyttävä tehtävä – ja varoituksen saaminen tuntuu vielä kurjemmalta. Silti toisinaan, jos lievemmät ja lempeämmät keinot eivät tepsi, varoitus kannattaa antaa. Mutta kuinka se tehdään mahdollisimman fiksusti: hyödyt maksimoiden ja haitat minimoiden? Mitä kaikkea hyvään varoitukseen ja varoitusprosessiin sisältyy?
Kenelle
Koulutus on suunnattu ensisijaisesti työnantajien edustajille, kuten johtajille, esimiehille ja henkilöstöhallinnon asiantuntijoille. Webinaarissa käsitellään työsuhteisten henkilöiden lisäksi virkamiehen ja viranhaltijan varoittamista sekä henkilöperusteista irtisanomista, joten koulutus sopii yksityisen ja kolmannen sektorin lisäksi hyvin myös julkisen sektorin työnantajille.
Hyöty osallistujalle
Työnantaja saa irtisanoa työntekijän henkilöstä johtuvilla perusteilla vain, jos siihen on asiallinen ja painava syy. Kyseessä voi olla esimerkiksi työntekijän huolimattomuus ja työtehtävien laiminlyönnit, aikaansaamattomuus, epärehellisyys tai muu sopimaton käytös. Irtisanoa ei kuitenkaan yleensä saa ilman voimassa olevaa varoitusta ja sitä, ettei työntekijä varoituksella annetusta mahdollisuudesta ja muusta tuesta huolimatta ole korjannut menettelyään.
Teoriassa helppo asia on kuitenkin usein käytännössä monella työpaikalla vaikea. Siksi tässä webinaarissa käsitellään varoituksen antamista ja merkitystä käytännönläheisesti vaihe vaiheelta. Kouluttaja nostaa esiin tyypillisiä punnintatilanteita ratkaisuineen, esimerkiksi
- milloin ja mistä kannattaa varoittaa
- miten varoitus annetaan mahdollisimman oikein
- kauanko varoitus on voimassa ja
- mikä minkäkin varoituksen merkitys on irtisanomista pohdittaessa.
Webinaari sisältää myös mallitekstejä varoituksiin.
Koulutus alkaa
Päivä(t)
:
H(s)
:
Minuutti(a)
:
Second(s)

Katariina Sorvanto
Katariina Sorvanto, KataKoski Oy. Katariina on lakimies, joka on tutustunut laajasti johtamiseen ja organisaatioiden toimintaan sekä teoriassa että käytännössä – myös itse esimiehenä työskennellen.
Katariina on innostava ja pidetty, pitkällä esiintymiskokemuksella toimiva kouluttaja. Koulutustehtävien lisäksi hän konsultoi asiakkaitaan työ- ja virkamiesoikeudellisissa kysymyksissä.
Tutustu koulutukseen tarkemmin sen omalla verkkosivulla
Muut viimeisimmät koulutukset
Johtajan puhetilanteet (90 min) 05.05.2022 klo 10:00 – 11:30
Johda puheella – johtajan puhetilanteet haltuun Puhumisen ja esiintymisen taidot ovat tulleet johtajille yhä tärkeämmiksi. Johtaja kohtaa työssään vaihtelevan joukon esiintymistilanteita, joista hänen odotetaan suoriutuvan kiitettävästi. Johtajan osaamista myös...
Työntekijän mielenterveysongelmien juridiikkaa (90 min) 05.05.2022 klo 13:00 – 14:30
Työnantajan oikeudelliset keinot ja ratkaisut, kun työntekijän mieli järkkyy Mielenterveyden häiriöt ovat yleisimpiä syitä sairauspoissaoloille. Mielenterveysongelmia kuitenkin myös salataan paljon. Kuinka niiden kanssa milloinkin olisi parasta toimia? Miten...
Asiakkuuksien johtaminen 2022 (75 min) 17.05.2022 klo 10:00 – 11:15
Asiakkuuksien johtamisen askeleet – miten asiakkuudet otetaan haltuun! Asiakkuuksien johtaminen on strateginen tapa johtaa yrityksen asiakaspääomaa. Jatkuvassa muutoksessa olevassa markkinassa menestymisen nopein keino on kaivautua sinne mistä kaikki lähtee;...
Onnistu uutena esimiehenä (1 pv) 02.03.2022
Uudistettu sisältö! Onnistu uutena esimiehenä -koulutuksessa saat laajan kokonaisnäkemyksen esimiestyössä käytännössä tarpeellisista seikoista. Koulutuksen jälkeen osallistujilla on aiempaa selkeämpi kuva esimiehen vastuista, mutta toisaalta myös oikeuksista. Koulutus...
Työntekijän mielenterveysongelmien juridiikkaa (90 min) 10.02.2022 klo 13:00 – 14:30
Suositun webinaarikoulutuksen uusinta! Työnantajan oikeudelliset keinot ja ratkaisut, kun työntekijän mieli järkkyy Mielenterveyden häiriöt ovat yleisimpiä syitä sairauspoissaoloille. Mielenterveysongelmia kuitenkin myös salataan paljon. Kuinka niiden kanssa...