Uudistettu sisältö!

Onnistu uutena esimiehenä -koulutuksessa saat laajan kokonaisnäkemyksen esimiestyössä käytännössä tarpeellisista seikoista.

Koulutuksen jälkeen osallistujilla on aiempaa selkeämpi kuva esimiehen vastuista, mutta toisaalta myös oikeuksista.

Koulutus on suunniteltu ensisijaisesti uusille esimiehille. Voit olla hetki sitten tehtävissäsi aloittanut – tai vasta tulevaisuudessa esimieheksi siirtyvä. Koulutukseen ovat toki tervetulleita esimiehenä pitempäänkin toimineet: esimerkiksi silloin, kun oma työ koostuu esimiesroolin lisäksi vahvasti myös muista tehtävistä, voi olla tärkeää saada päivittää ja kerrata perustietoja.

Koulutus sopii muillekin työyhteisön kehittäjille ja esimiesten tukijoille, kuten esimerkiksi henkilöstöhallinnon asiantuntijoille. Koulutuksessa käsitellään sekä työ- että virkasuhteita. Näin ollen koulutus soveltuu niin yksityisen, julkisen kuin kolmannen sektorinkin toimijoille.

Päivä(t)

:

H(s)

:

Minuutti(a)

:

Second(s)

Katariina Sorvanto

Katariina Sorvanto

Lakimies

Katariina on lakimies, joka on tutustunut laajasti johtamiseen ja organisaatioiden toimintaan sekä teoriassa että käytännössä – myös itse esimiehenä työskennellen.

Tutustu koulutukseen tarkemmin sen omalla verkkosivulla